Julkaistu

Supersaha vie kiksun maan alle

Supersaha tuo ”kikkelitrancen” eli 2000-luvun melodisen trance-musiikin takaisin – nyt laitakaupungin hämyisiin varastohalleihin

Supersahalla viitataan yleensä Roland JP-8000 -syntetisaattorin keskenään epävireisiä saha-aaltoja yhdistävään supersaw-aaltomuotoon. Sen käyttö oli tyypillistä 2000-luvun alun euforisessa trance-musiikissa ja supersahasta voidaan puhua jopa omana tyylisuuntanaan.

Kaksi vuosikymmentä myöhemmin Supersaha on nyt myös maanalainen klubi-ilta. Aikanaan ”kiksua” kuultiin yökerhoissa ja isoilla areenoilla, mutta nyt vuosituhannen alun nostattavat äänilevyt soivat yleensä lähinnä teknosta tai psytrancesta tunnettujen UG-tapahtumien tanssilattioilla.

Supersahan konseptista vastaavat Helsingin trance-skenessä aktiivisesti vaikuttava Anna Säilä sekä veteraani-DJ:t Lupu Pitkänen ja Tuomas Nieminen. Supersahan omien esiintyjien lisäksi tapahtumissa vierailee kotimaisia DJ:tä vuosituhannen varrelta.

Tulevan kevään ja kesän aikana Supersaha järjestää useita koko yön reivejä itäisessä Helsingissä. Ensimmäiseen tapahtumaan lauantaina 22. helmikuuta saapuu vieraaksi maan vanhimman ja tunnetuimman trance-klubin, Hallmarkin, nykyisäntä Denis Pohjansalo eli DJ D.N.A.

www.supersaha.fi
www.facebook.com/supersahaa
www.instagram.com/supersahaa

William Ørbit ‎– Barber’s Adagio For Strings (Ferry Corsten Remix)

Push ‎– The Legacy